lauantai 29. joulukuuta 2012

122. haaste - Jotain uutta, jotain vanhaa

Ensi alkuun pahoittelut, etten ole käynyt katsomassa töitänne. Teen kierroksen jälkijunassa. Sen jälkeen kiitokset kaikille osallistuneille!

Pidemmittä puheitta mennään seuraavaan haasteeseen, joka on JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA. Ei muuta kuin mietintämyssyt päähän ja ideoimaan.

Haaste on voimassa pari viikkoa, seuraava haaste putkahtaa ulos lauantaina 12.1.

Oikein idearikasta vuotta 2013!

lauantai 15. joulukuuta 2012

121. haaste - LAHJUS

Kiitokset jälleen kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille. Oli mielenkiintoista kierrellä katsomassa, miten monin eri tavoin sanomaa oli käsitelty.

Seuraavat pari viikkoa vietämme lahjusten parissa. Uusi haastesana on siis LAHJUS. Kukin voi vedellä sanasta omat johtopäätöksensä ja ideansa.

Tyyli on vapaa ja vain luovuus rajana. Eli askartele, maalaa, piirrä, liimaa, leikkaa, työskentele kuvankäsittelyohjelmalla jne.

Haaste on voimassa seuraavaan haasteen ilmestymiseen asti. Seuraava haaste julkaistaan lauantaina 29.12. Ei muuta kuin luomaan ja oikein hyvää joulua jo näin etukäteen!


perjantai 30. marraskuuta 2012

120. haaste - SANOMA

Edelliseen haasteeseen olikin runsaasti osanottajia. Kiitos teille kaikille, oli mukavaa pitkästä aikaa kierrellä rauhassa katselemassa töitänne.

Pidemmittä puheitta: seuraava haastesana on SANOMA.

Jos olet epävarma, millaisella työllä voi haasteisiin osallistua, oikeassa sivupalkissa on ohjeita. Noin muuten vain luovuus on rajana, joten ei muuta kuin ideoimaan ja toteuttamaan!

Haaste on voimassa seuraavaan haasteen ilmestymiseen asti. Seuraava haaste julkaistaan lauantaina 15.12.

Jos sinulla on ideoita haasteeksi, älä epäröi ehdottaa. Voit ehdotella joko kommenttilaatikossa tai sähköpostilla osoitteeseen luovalauantai at gmail piste com


lauantai 17. marraskuuta 2012

119. haaste – Enkeli

Enpä sitten saanut aikaiseksi kommentoida edellisen haasteen kuvia, pahoittelen. Yritän käydä niitä jälkikäteen katselemassa, mutten lupaile mitään. Kiitos kaikille osallistujille!

Nyt on jälleen aika julkistaa uusi haaste ja se on ENKELI. Päätä itse, miten haastetta käsittelet: hurskaasti tai hartaasti, mainiosti tai masentavasti jne. Päätös on sinun ja aikaa osallistua on tuttuun tapaan kaksi viikkoa.

Seuraava haaste julkaistaankin sitten joulukuun puolella eli 1.12. Siihen asti luomisen iloa ja pyrin tällä kertaa katsomaan haastetyöt ja palaan muutenkin ruotuun.

Dementiakin hellitti ja yhtäkkiä muistin linkitystyökalun salasanan eli tällä kertaa osallistuminen tapahtuu tuttuun tapaan heittämällä suora linkki tuohon alla olevaan linkkikaluun.

lauantai 3. marraskuuta 2012

118. haaste - Mielenmaisema

Hyvää lauantaita kaikille ja terveiset Pohjanmaalta. Olen vaivihkaa matkustanut luonnonhelmaan pois remontin keskeltä.

Nettiyhteys ei täällä ole maailman nopeinta laatua, joten en ole jaksanut verkossa pahemmin roikkua. Senpä takia minulta on jäänyt kommentoimatta osa edellisen haasteen töistä, pahoittelut. Parannan tapani jahka pääsen täältä takaisin kotiin.

Seuraavan parin viikon haasteena on kuvata mielenmaisemaa. Millainen sinun maisemasi on? Uusi haaste julkaistaan lauantain aikana 17.11. Siihen asti on tämä haaste voimassa.

Tällä kertaa ei ole linkkiohjelma käytössä (salasanan unohtunut - se on toisella koneella), joten lisätkää suorat linkit kommentteihin. hyvinhän sieltäkin pääsee töitä katselemaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan saada kommentoitua töitänne, mutten voi luvata, että onnistun.


lauantai 20. lokakuuta 2012

117. Haaste - Portaat

Kiitos kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille ja suuren suuret pahoittelut, etten ole käynyt vielä(kään) katsomassa töitänne. Teen sen heti seuraavaksi, kunhan ensin esittelen seuraavaan haasteen, joka on portaat.

Haaste on voimassa tuttuun tapaan pari viikkoa ja uusi haaste ilmoitetaan lauantaina 3.11.

Osallistujat:

lauantai 6. lokakuuta 2012

116. Haaste - A

Kiitän edelliseen haasteeseen osallistuneita ja pahoittelen, että tämänkertainen haaste tulee vähän myöhässä. Unohdin ajastaa postauksen.

Pidemmittä puheitta siirrytään seuraavaan haasteeseen. Keksi mikä tahansa A:lla alkava sana (voi olla verbi, subtantiivi, adjektiivi jne.) ja tee ideasi pohjalta kuva.

Haasteaikaa on tutusti pari viikkoa ja uusi haaste purkahtaa esille lauantaina 20.10. Ei muuta kuin luomaan!

Osallistujat:

perjantai 21. syyskuuta 2012

115. Haaste - Eläimellistä menoa

Kiitos jälleen kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille! Tein katselukierroksen tällä kertaa melko myöhään, mutta haluan katsella kuvat rauhassa ja oikeassa fiiliiksessä.

Seuraavan parin viikon ajaksi syvennymme pohtimaan eläimellistä menoa. Mitä se oikeastaan on tai mitä kaikkea se voisi olla. Ei muuta kuin ideamyssy päähän ja luomaan!

Haasteaikaa on tuttuun tapaan kaksi viikkoa. Uusi haaste putkahtaa uunista ulos lauantaina 6.10.


Osallistujat:

perjantai 7. syyskuuta 2012

114. Haaste - EKSOTIIKKA

Kaksi viikkoa on taas hurahtanut, joten on aika uuden haasteen. Sitä ennen kiitän edelliseen haasteeseen osallistuneita: oli antoisaa kierrellä katsomassa raunioitanne!

Itse en saanut määräajassa mitään aikaiseksi, joten tällä kertaa jäi oma osallistumiseni väliin.

Seuraavat kaksi viikkoa askarrellaan eksotiikan parissa. Synonyymeja sanalle on eksoottisuus, eksoottinen, vierasmaalainen, kaukainen, vieras, erilainen, kiehtova, trooppinen, itämainen.

Ei muuta kuin ideoimaan!

Haaste on voimassa tuttuun tapaan kaksi viikkoa eli perjantaihin 21.9. asti jonka jälkeen julkaistaan uusi haaste. Ideoita saa ehdotella!

Osallistujat:



perjantai 24. elokuuta 2012

113. Haaste - Raunio/Rauniot

Kiitos kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille! Oli kiva huomata, että niin moni oli osallistunut. Olikin erityisen mielenkiintoista käydä katsomassa töitänne.

Tällä kertaa tongitaan raunioita. Haastesana on siis RAUNIO. Sinä päätät, miten konkreettisesti haluat raunio(i)ta kuvata. Olemassahan on kaikenlaisia raunioita, myös ihmisraunioita jne. Valinta on sinun - ei muuta kuin ideoimaan ja luomaan!

Sinulla on tuttuun tapaan kaksi viikkoa aikaa osallistua haasteeseen. Seuraava haaste julkaistaan lauantaina 8.9. Lisää osallistumislinkkisi alla olevaan Link tooliin "Add your link". Sen alla näkyy myös, kuinka kauan on aikaa osallistua haasteeseen.


Osallistujat:



Miten toimia, jos linkitys menee pieleen?

Huomenna (keskiyöllä) tärähtää uusi haaste kehiin, mutta ennen sitä laitan tähän pikaohjeen, miten toimia, jos linkitys menee pieleen.


Jos linkityksesi menee jostain syystä pieleen, voit poistaa sen itse klikkaamalla nimesi perässä olevaa punaista rastia (katso mallikuva alla). Sitten vain laitat korjatun linkin uudelleen normaaliin tapaan kohdasta "Add your link".



Päivittelen tämän päivän aikana tuota sivupalkin osallistujalistaa. Jos huomaat, ettet ole listassa, vaikka olet osallistunut haasteeseen/haasteisiin, niin ilmoita siitä kommenttilootassa.

Minulta saattaa vahingossa lipsua joku ohi ja se ei sitten ole henkilökohtaista "kiusantekoa" ;)


Terveisin
Elegia

perjantai 10. elokuuta 2012

112. Haaste - Minä eri sukupuolena

Kiitokset kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille! Paljon silmäniloa ja luovaa ilottelua oli taas tarjolla.

Tällä kertaa on haasteena tehdä omakuva, jos olisi vastakkaista sukupuolta. Eli nainen miehenä, mies naisena.

Mielikuvitusta saa käyttää vapaasti eli sinä päätät, miten ilmentäisit itseäsi, jos olisit vastakkaista sukupuolta. Kuvan ei siis tarvitse olla kasvokuva/potretti tmv. vaikka toki sellaisenkin saa tehdä.

Kuvassa voisi esim. ilmetä millaisia piirteitä (ei vain ulkoisia, vaan yleensä persoona) haluaisit sinussa olevan, jos olisit mies/nainen.

Ei muuta kuin pohtimaan, millainen haluaisit olla/olisit vastakkaisena sukupuolena!

Haaste on voimassa tuttuun tapaan kaksi viikkoa eli perjantaihin 24.8. asti jonka jälkeen julkaistaan uusi haaste. Ideoita saa ehdotella!

Osallistujat:


perjantai 27. heinäkuuta 2012

111. Haaste - Tuli

Tervetuloa takaisin! Luovan lauantain loma on nyt lusittu ja on uusien haasteiden aika. Jos itse vielä lomailet, niin eipä hätää. Haasteeseen on tuttuun tapaan aika osallistua kaksi viikkoa, joten aikaa luoda on.

Haastesana on TULI.

Haaste on voimassa seuraavaan haasteeseen eli pe 10.8 asti. Lauantaina 11.8. julkaistaan uusi haaste. Sillä kertaa onkin sitten ihan uutta luvassa, joten pysykää kelkassa!

 Luomisen iloa!

Terveisin
 Elegia



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lomalla 28.7. asti

Kiitokset kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille ja pahoittelut, etten ole ehtinyt käydä katsomassa kaikkien töitä.

Lomailen tällä hetkellä Suomessa ja kiireiden takia Luova Lauantaikin jää nyt lomatauolle 28.7. asti. Nauttikaamme kesästä ja kärpäsistä ja ties mistä, kerätään ideoita ja ladataan akkuja. Sitten on mukava palata haasteiden pariin!

Oikein aurinkoista kesää kaikille! Seuraava haaste putkahtaa ulos sitten lauantaina 28.7.

Terveisin
Elegia

lauantai 26. toukokuuta 2012

110. Haaste - ASUMUS

Kiitokset jälleen kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille. Pahoittelen, etten ole vielä(kään) kiertänyt katsomassa kaikkien töitä, mutta teen kierroksen tänään.

Uusi haaste seuraavalle parille viikolle on ASUMUS. Maistele sanaa ja kääntele ja vääntele sitä mielesi mukaan. Tulkinta on sinun! Haaste on voimassa 9.6. asti, jolloin julkaistaan uusi haaste.

Luomisen iloa kaikille!

lauantai 12. toukokuuta 2012

109. Haaste - Emme ole täällä yksin

Kiitos kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille - teitä olikin paljon, mikä oli mukava huomata. Päivitin taas osallistujalistaa: jos blogisi puuttuu sieltä, jätä kommentti, niin korjaan asian.

Sitten seuraavan kahden viikon haasteeseen, joka on EMME OLE TÄÄLLÄ YKSIN. Haaste on voimassa kaksi viikkoa eli lauantaihin 26.5. asti.


Luovaa hulluutta kaikille!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

108. Haaste - Pullo

Kiitokset kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille. Oli oikein mielenkiintoista ja antoisaa nähdä kappalevalintanne ja niiden pohjalta luodut työt. Samalla tuli verestettyä omiakin muistoja ja myös tutustuttua ihan uusiin kappaleisiin.

Seuraavan kahden viikon haastesana on PULLO. Haaste on voimassa seuraavan haasteen julkaisemiseen eli lauantaihin 12.5. asti.

~~~~

Olen päivittänyt sivupalkin osallistujalistaa. Jos blogisi osoite jostain syystä puuttuu sieltä, mainitse siitä kommenteissa, niin lisään sen sinne.


Ideoinnin iloa!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

107. Haaste - suomenkielinen musiikkikappale

Kiitos jälleen kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille. Pahoittelen, että oma kommentointini jäi aika myöhäiseen vaiheeseen. Toisaalta haastehan on voimassa kaksi viikkoa, joten myös kommentoinnille on aikaa ruhtinaallisesti.

Ilmeisesti linkkityökalu toimii hyvin, joten käytetään sitä jatkossakin. Se säästää minulta linkitysten tekemisen vaivan ja toisaalta linkitys tulee heti näkyvälle.

Tällä kertaa haaste on hieman erilainen: valitse jokin suomenkielinen musiikkikappale ja tee sen pohjalta kuva. Kappale voi olla mikä tahansa, kunhan on suomalais(t)en esittämä. Mainitse kappale postauksessasi työsi yhteydessä, jotta me muut tiedämme kokonaisuuden.

Kyseessä on siis sinun oma kuvallinen tulkintasi kappaleesta - vain luovuutesi, mielikuvituksesi ja assosiaatiosi ovat rajana! Haaste on voimassa seuraavan haasteen julkaisemiseen eli lauantaihin 28.4. asti.

Luomisen iloa!

Ps. haasteideoita saa edelleen esittää joko kommenteissa tai s-postilla osoitteeseen luovalauantai@gmail.com




perjantai 30. maaliskuuta 2012

106. Haaste - PÄÄSIÄINEN

Kiitos jälleen kerran edelliseen haasteeseen osallistuneille. Hienosti näyttää porukka löytäneen tänne, joten eihän tässä mitään hätää ole.

Havaitsin myös, etten osaa kirjoittaa: edellisen haasteen postauksessa jo otsikossa oli virhe. "Haate" siis tarkoitti haastetta, kuten moni varmasti ymmärsi. Lupaan jatkossa käyttää silmälaseja (en korjaa virhettä, vaan jätän sen muistutukseksi itselleni).

PÄÄSIÄINEN on pian ovella, joten olkaamme ajankohtaisia. Aihetta ehdotti Liplatus aiemmassa postauksessa ja nyt onkin hyvä aika viritellä pääsiäistunnelmia. Tuttuun tapaan haaste on voimassa kaksi viikkoa. Seuraava haaste julkaistaan lauantaina 14.4.

Käytetään taas hyväksi Link Toolin työkalua eli klikkaa "Add your link" ja syötä kenttään nimesi ja suora osoite haastepostaukseesi.

Mukavaa pääsiäistä ja luomisen iloa meille kaikille!

Loppuun vielä ilmoitusluontoinen asia:

Olen nyt lisännyt osallistujien blogeja sivupalkkiin. Tarkistathan, että omasi on siellä oikein. Jostain syystä en saa Hollen blogia päivittymään blogirullaan. Olen pahoillani, yritän keksiä, mikä on ongelma.




perjantai 16. maaliskuuta 2012

105. Haate - JUHLAT

Ensin kiitos kaikille edelliseen haasteeseen ja muuttokeskusteluun osallistuneille! Ja sitten tervetuloa tänne Luovan Lauantain uuteen blogiin.

Muuton kunniaksi SusuPetal ehdotti aiheeksi Juhlat. Kyllä, tämä on tosiaan juhlan paikka, joten haastesana on JUHLAT.

Ei muuta kuin juhlimaan - tai ainakin luomaan oma näkemys juhlista. oli kyseessä sitten mitkä tahansa juhlat. Se on sinun päätettävissäsi ja luotavissasi.

Haaste on voimassa tuttuun tapaan kaksi viikkoa. Uusi haaste putkahtaa esille lauantaina 31.3.

***

Blogin sivupalkkiin alan päivittää haasteisiin osallistujien blogiosoitteita. Jos et syystä tai toisesta halua blogisi osoitetta sivupalkkiin, ilmoita siitä kommenteissa tai laita mailia osoitteeseen luovalauantai@gmail.com

Mainittuun osoitteeseen voi myös lähettää haaste-ehdotuksia ja muita ideoita liittyen Luovaan Lauantaihin.

Kokeilen tässä mr. Linkyn toimintaa. Syötä suora osoite postaukseesi alla olevaan kenttään (HUOM: alkaa toimia vasta yöllä kello kahdentoista jälkeen eli sitä aiemmin ei voi linkittää!).

Katsastan aamulla toimiiko tämä systeemi. Jos et saa linkkiä näkyviin, syötä se normaaliin tapaan kommenttikenttään.


perjantai 9. maaliskuuta 2012

Luova Lauantai - Historian havinaa

Luovan Lauantain aloitti Elean 2.11.2006. Luovalla Lauantailla on siis pitkät perinteet. Eleanin jälkeen Luovaa Lauantaita on ylläpitänyt useampi henkilö. Minusta on hienoa, että tällä haasteblogilla on näin pitkä perinne ja toivon kovasti, että se yhä jatkuu.

Kopion tähän alle Luovan Lauantain ihka ensimmäisen postauksen. Mielestäni se on hyvä tapa jatkaa tätä blogia uudessa osoitteessa.


Osallistuttuani ja seurattuani mainiota Valokuvatorstaita jonkin aikaa aloin miettiä, ettei kuvataiteen harrastajille ole vielä omaa inspiraatioblogia ja sellainen voisi olla tarpeen. Tänään osallistuttuani Valokuvatorstain tämänviikkoiseen haasteeseen (Valmis) uskaltauduin laittamaan sinne kommentin, jossa ehdotin uuden kuvataidehaasteblogin perustamista. Ideasta tuntuvat innostuneen jo muutamat ihmiset, mikä tuntuu minusta lupaavalta.


Luovan lauantain perusajatuksena on inspiroida ihmisiä tekemään taidetta. Mitään taitorajoja ei ole, eikä kyseessä ole kilpailu, vaan yhteinen haaste ja yksi inspiraation lähde taiteen tekijälle. Toteutustapa on aina vapaa, kunhan kyseessä ei ole valokuva (rankasti käsitellyt kuvat, mikäli ne voi määritellä tietokonegrafiikaksi, voivat osallistua, mutta tavalliset valokuvat eivät) ja tekotapa on kuvataidetta tai kuvanveistoa. Luovaan lauantaihin voi siis esimerkiksi osallistua esim. piirroksella, maalauksella (esim. öljyväri-, akvarelli- tai akryylimaalauksella), tietokonegrafiikalla, savityöllä tai kuvanveistotyöllä.


Hyvänä puolena haasteisiin osallistujalle on esimerkiksi se, että heillä on Luovaan lauantaihin paremmat mahdollisuudet saada töistään palautetta ja kommentteja. He saavat myös töilleen enemmän katsojia. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka eri tavoin ihmiset voivat toteuttaa saman aiheen. Jokainen työ on ainutlaatuinen ja kuka vain halukas saa osallistua iästä ja taidoista tai muista seikoista riippumatta.


Haasteen aiheena voi olla esimerkiksi yksittäinen sana tai miksei vaikkapa lausekin. Liian laajoja tai liian suppeita aiheita pyritään välttämään, jotta haasteesta olisi helpompaa assosioida itselleen mieluinen idea. Uusi haaste julkaistaan ainakin toistaiseksi kahden viikon välein, lauantaisin.


Luovaa lauantaita ylläpidän ainakin toistaiseksi minä, Elean. Pyrin lisäämään haasteiden julkistamisen jälkeen linkit blogeihin mahdollisimman pian, mutten kuitenkaan voi päivystää tietokoneen ääressä kokopäiväisesti, joten pieneen viiveeseen on syytä varautua osallistuessaan.


Osallistun haasteisiin halutessani myös itse, koska tämä ei ole mikään kilpailu, joten en ole sinänsä jäävi. ;)


Tässä se kuvataideblogi siis on! Ensimmäinen haaste tulee kuitenkin aikaisintaan ensi lauantaina ensi viikonlopun kiireideni vuoksi. Sitä ennen saa jo ehdotella tulevan haasteen aiheita ja kommentoida tämän blogin ideaa. Toivon mahdollisimman monen osallistuvan. Mutta muutama osallistujakin olisi jo hienosti näin alkuun. Haaste-ehdotuksia siis! :)